E-kirjoja tabletilla?

Tuli mieleeni, että ipadejähän voisi käyttää myös lukulaitteina. Kuinka helppoa olisikaan luetuttaa oppilailla vaikkapa samaa teosta useampana kappaleena, jos kirjat saisi ladattua padeille!

Utelin asiaa Kaarinan kirjastosta, josta kerrottiin e-kirjojen lainattavuuden olevan ainakin toistaiseksi ongelmallinen tekijänoikeusasioiden takia.

Tällä hetkellä e-kirjoja on Vaski-kirjastoissa kuulemma noin 600. Niistä suurin osa on aikuisten tietokirjallisuutta. Nuorten e-kirjoja on 3 ja lasten 5. Näiden kirjojen lainattavuudessakin voi olla kuulemma kappalekohtaisia rajoituksia samanaikaisille lainoille. Näillä ei siis pitkälle pötkitä!

Tutkin asiaa myös iTunes-storesta. Sieltä löytyy jonkin verran suomenkielistä, ilmaista kaunokirjallisuutta. Edustettuna ovat oikeastaan jotkut Ahon, Lehtosen ja Canthin kaltaiset klassikot. Testasin niitä kuitenkin ja ihan mukavasti kirjan lukeminen iBooksin kanssa sujuu. Suurin osa ilmaisista kirjoista on luonnollisesti englanninkielisiä. Suomenkielistä maksullista löytyy jonkin verran, mutta hinnat liikkuvat n. 10-30e. Se, voisiko tällaisia maksullisia kirjoja lukea monelta, saman ID:n alla olevalta laitteelta, jää minulle vielä tuntemattomaksi. Joka tapauksessa iTunes-storen Kirjastosta e-kirja -valikoimaa voi helposti selata ja suodattaa vaikkapa ilmaisia tai suomenkielisiä teoksia.

iTunes Kirjasto

iTunes Kirjasto

 

Eteeni tuli myös Oulun Normaalikoulun kolmannen luokan oppilastuotoksena tehty e-kirja Eläinten talvi, jonka voi ladata ilmaiseksi iTunes-storesta. Siinäpä vinkki e-kirjojen lisäämiseksi!

Alla vielä muita linkkejä, joista e-kirjoista kiinnostuneille tietoa löytyy:

http://www.sahkoinenkirja.fi/sahkoisten-kirjojen-hankkiminen/ilmainen-sisalto/

http://www.lonnrot.net/etext.html

http://www.klaava.fi/Kirjat/Suomenkielisi_e_kirjoja_saa_n_ist_kaupoista

http://www.kirjoja.fi/

https://kirja.elisa.fi/ekirja

http://www.ellibs.com/fi/books/free

Nämä seuraavat vinkit sain Laitalan Tanjalta Hovirinnasta:

http://www.egmontkustannus.fi/

http://www.spinfy.com/

 

Yksi kommentti artikkeliin ”E-kirjoja tabletilla?

  1. Kirjastoissa olevia e-kirjoja voi tosiaan vain lainata niin monta kappaletta kuin sinne on hankittu lukuoikeuksia. Eli jos yhdestä kirjasta on ostettu vain yksi lukuoikeus, ei kyseinen teos voi olla kuin yhdellä ihmisellä kerrallaan lainassa. E-kirjoissa pätee sama sääntö kuin muussakin aineistohankinnassa kirjastoissa. Sinne voi kirjaston asiakkaat itse ehdottaa, että jotain teosta hankittaisiin useampi kappale, jos tuntuu että lukuoikeuksia ei ole riittävästi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


+ viisi = kymmenen

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>