Kaikki kirjoittajan Toni Toivonen artikkelit

Pena Palomies seikkailee jälleen!

Tänä(kin) vuonna valmistimme kolmosten kanssa Pena Palomies -esityksiä Ipodeilla. Teimme sekä videopohjaisia, että still-kuviin perustuvia pätkiä. Editointi tapahtui Imoviella. Neljännen luokan oppilaat toimivat mainioina apuopettajina, näin se perinne siirtyy nykyaikana.

Kaikki työt ovat nähtävillä You Tube -kanavallamme (hakusanaksi Kuusiston koulu), alla kuitenkin kaksi upotettuna. Toista kolmosluokkaamme opettaa Stiina Pentti.

 

 

Ipod kuviksessa

Harjoittelimme 3-4 lk:n kanssa kasvojen mittasuhteita. Ensimmäinen harjoitus tehtiin iPodin kameran avulla. Tietysti voi käyttää muutakin kameraa, mutta podilla sain ne suoraan koneelle muokattaviksi.

Avasin kunkin kuvan Paint.netissä ja muutin  mustavalkoiseksi. Lisäksi vähensin kontrastia ja lisäsin valoisuutta siten että kuva näkyy melko vaaleana. Laitoimme tulostimeen piirustuspaperia ja tulostimme. Oppilaat retusoivat omaa kuvaansa pulloväreillä ja /tai vesiväreillä. Työhön voisi liittää vielä vaikka ohjeen tyylisuunnasta, esim. ihmiskasvot Picasson tyyliin.

 

DOC041213-0001DOC041213-0002 DOC041213-0003 DOC041213-0004

 

Ipodit yhdysluokassa

Opetan tänä vuonna 3-4 yhdysluokkaa. Eniten olemme käytelleet podejamme (6 kpl) matematiikan tunneilla. Matikkakunkku on korvannut useasti kirjan lisätehtävät. Ipod, vaikkakaan ei enää hieman vanhentuneena laitteena aiheuta  minkäänlaista wow-efektiä, on open ja oppilaan oiva apuri laskujen drillaamisessa. Pääasiassa olemme edelleen käytelleet Matikkakunkkua, josta on jo aiemmin kirjoitettu tässä blogissa. Onkohan jollakin ollut kokeilussa muita kuin tässä blogissa esiteltyjä iPodille sopivia ohjelmia, nimenomaan matikkaa silmällä pitäen?

 

 

IMG_0338 Kuusiston viitosten syystaidetta, kuvattu iPodilla Suvi Pohjolan johdolla.