Avainsana-arkisto: garageband

Tutustumista iPadiin musan merkeissä.

Hoi!

 

Tässpä ensimmäinen postaus bandi.soimaan -projektista. Sain luokkaani seitsemän iPadia.  Ensin tietty pitää ravistaa omaa päätään, että pääsee aiemmista pc-kokemuksista vapaaksi ja aivot suuntautuu uuteen maailmaan.

Asensin Garage-bändin ja aloimme ennakkoluulottomasti ”säätämään” ja aika nopeasti oppilaat oivalsivat mistä on kyse, esim. mikä on loop ja miten sitä voi hyödyntää. Ekaksi tehtiin kokeiluja eli progressiivista jazzia vedettiin ihan kybällä;)

Tämän jälkeen keskityimme yksinkertaistamaan ja järkeistämään toimintaamme yhden soinnun biisillä (esim. Kanootti-laulu). Varsin mielenkiintoisia sovituksia ko. biiseistä.

Osa oppilaista on varsin ujoja käyttämään omaa ääntään, joten oman äänen muutaminen esim. orava-ääneksi sai heidät kokeilemaan omaa lauluakin.

Appstoressa on tosiaankin paljon tarjolla ja vaatii huikesti aikaa selailla ja kokeilla mitä milläkin appseilla saa aikaiseksi. Olen usen laittanut appsin uTubeen ja sieltä on löytynyt kiitettävästi videoclippejä, joten ei tarvitse aina ladata appeseja ja kokeilla. Varsinkin maksullisten kohdalla katson mahdolliset uTubet ettei osta ”sikaa säkissä”.

Rockmate on myös mielenkiintoinen useamman (1-4 oppilasta) samaanaikaiseen soittoon tehty äänittävä appsi, taisi olla reilut pari euroa, mutta toimiva.

Garageband

Årskurs 5 och 6 har gjort egna låtar med appen Garageband. Låtarna skulle göras utgående från ackord från en tolvtaktsblues. Maria hade dessutom gjort en exempellåt. Låtarna blev allt från rocklåtar till poplåtar. Visst jammar de bra!

[youtube id=”gV2HQ5TAfM4″]

[youtube id=”OI3qJT7YYmI”]

[youtube id=”vP7IuuPjkFM”]

[youtube id=”j2NP3BbllXc”]

Marias exempellåt:

[youtube id=”eQY5HtkLFts”]