Mobiilioppimisen kehittämispäivät Kaarinassa
Seminaarissa avataan osallistujille toistaiseksi Suomen laajimman tablethankkeen
kokemukset jamainos näkemykset niin oppimisen, opetuksen kuin
tietohallinnon näkökulmasta.
Lukuvuoden 2014 alusta Kaarinan kaupungin yläkoulujen kaikki oppilaat
ja opetushenkilöstö saivat käyttöönsä henkilökohtaisen tablet-laitteen.
Laitteita jaettin noin 1 200 kappaletta.
Tablet-laitteilla hyödynnetään mm. sovelluksia, sähköisiä
oppikirjoja ja pilvipalveluita. Verkkopohjaisella ja monilta osin
päätelaiteriippumattomalla toimintaympäristöllä tavoitellaan koulujen
toimintakulttuurin uudistamista.
Mitä kaikkea tapahtuu? Tule kuuntelemaan siitä lisää. Kattava ohjelma
niin tietohallinnon kuin opetuksen edustajille. Mukana alansa johtavat
asiantuntijat. Pääpuhujana ns. SAMR-mallin kehittäjä Ruben Puentedura
USA:sta.
Seminaari järjestetään 9.-10.2.2015 Kaarinassa Piikkiön yhtenäiskoulun
tiloissa. Näin voit päästä myös seuraamaan, kuinka esitellyt järjestelmät
toimivat käytännön koulutyössä.
LISÄTIETOA JA ILMOITTAUTUMINEN:
http://congress.utu.fi /TABLET2015/

Tabletit osaksi oppimisympäristöjä -seminaari 9.-10.2.2015
Merkitty: